Tekemisen iloa ja vinkkejä kaikille nukkekoti harrastajille

Tekemisen iloa

Nuket, nukkekoti, kaikki mikä nukkekodin väelle on tarpeen, niitä kaikkea teen ja suunnittelen.

Pyrin tekemään kaiken itse ja näillä sivuilla näet kaikenlaista mitä olen tehnyt ja teen.
Ostelen myös valmiita ja mieluusti toisten tekemiä koska arvostan erialojen kädentaitajia. Käsillä tekeminen on hauskaa ja terapeuttista., se on kuokuttavaa vaikkakin mulle joskus myös turhauttavaa kun ei meninaa sitten millään onnistua.
Isäni sanoi aikoinaan: "ei koskaan pidä sanoa ettei osaa, ennenkun on yrittänyt tarpeeksi, aina jotain saa aikaiseksi." Tätä hänen neuvoa en ole unohtanut ja siitä onkin tullut yksi ohjenuora elämässäni.

Olet lämpimästi tervetullut sivuilleni

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Solmar

Nyt se sitten tapahtui, noita-siskosten nuorin ja ehkäpä myös kaunein sisko tuli kylää. Hän on tarkka taikavoimistaan ja vahtii samalla myös kahta hiukan höperöa siskoaan. Ensin tarkastetaan siisteys, loitsukirjat, yrtit ja keitokset. Katsastetaan kaapit ja laatikot, ja vieläpä jututetaan naapurit.....


.... nyt on siskoilla pieni pelko että Solmar tuli ja jää kartanoon, Hiukan tuima on hänellä ilme kun tutkii siskosten touhuja, saa nyt nähdä kuinka käy :D

2 kommenttia:

  1. Jaahas, saapas nähdä kuinka käy. Vaan nytpä toivotan Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein leppoisia pyhiä myös sulle :)

      Poista