Tekemisen iloa ja vinkkejä kaikille nukkekoti harrastajille

Tekemisen iloa

Nuket, nukkekoti, kaikki mikä nukkekodin väelle on tarpeen, niitä kaikkea teen ja suunnittelen.

Pyrin tekemään kaiken itse ja näillä sivuilla näet kaikenlaista mitä olen tehnyt ja teen.
Ostelen myös valmiita ja mieluusti toisten tekemiä koska arvostan erialojen kädentaitajia. Käsillä tekeminen on hauskaa ja terapeuttista., se on kuokuttavaa vaikkakin mulle joskus myös turhauttavaa kun ei meninaa sitten millään onnistua.
Isäni sanoi aikoinaan: "ei koskaan pidä sanoa ettei osaa, ennenkun on yrittänyt tarpeeksi, aina jotain saa aikaiseksi." Tätä hänen neuvoa en ole unohtanut ja siitä onkin tullut yksi ohjenuora elämässäni.

Olet lämpimästi tervetullut sivuilleni

torstai 27. maaliskuuta 2014

Perhe on paras

Tässä on perhe jonka tekeminen oli hauskaa, jokaiselle kehkeytyi oma luonne ja persoona

Isä : Hän on tärkeässä asemassa oleva virkamies, hieman vakavamielinen ja työ tahtoo viedä liikaakin aikaa perheestä. Vapaa-ajat hän keskittyy lasten kanssa olemiseen ja leikkimiseen,,,, hän on hiljalleen löytänyt sisältään sen kadonneen pikkupojan ja leikkimisen hauskuuden.


Äiti: Kiireinen ja taas kiireinen, työ, ystävät, harrastukset, soppailu, kuntosali, kampaaja..... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Äiti on se vähiten perheen parissa oleva vaikkakin rakastaa perhettään ja miestään, aika vaan ei tahdo kaikille riittää ja onhan sitä pidettävä huolta kauneudestaankin :D


Vanhin tytär : Hän rakastaa lukemista ja olemme tottuneet näkemään hänet aina laukku olalla, siellä on aina lukemista mukana  Ja kuinka ollakkaan, pientä esimerkkiä äidistä, on ymmärtänyt että naisen tärkein tehtävä on näyttää hyvältä ja olla edukseen ;)


Poika: Hän on perheen kepposten tekijä ja elohopea, aina menossa ja jotain pientä koiruutta mielessä. Valloittava hymy ja hellyyttävä katse antaa paljon anteeksi sekä olemuksellaan hän on kietonut koko perheen pikkurillinsä ympärille. 


Taapero: Hän on perheen nuorin, kaunis pieni tyttö joka opettelee juuri kävelemään. Ensimmäinen sana oli "isi" ja hän onkin isän silmäterä :)


Mummo: Hän on perheen isän äiti eli kaikkien mummu. Hän rakastaa lapsenlapsiaan yli kaiken ja on iloinen että saa hoitaa heitä ja asua poikansa perheen parissa, se jos mikä, pitää mummun vetreenä ja nuorekkaana 

2 kommenttia:

  1. Niin ihanat! Mummo, tytär ja isä somasti samaa näköä ja pikkuiruinen... voiko olla suloisempaa <3 Ihanat vaatteetkin!

    VastaaPoista
  2. Kiva perhe. Jotenkin tuntuu, että tällasia perheitä on paljon nykyään ihan oikeassa elämässäkin... siis ei mummot kyllä juurikaan asu perheen kanssa, mutta hoitavat lapset ja pitävät "langat käsissään" siinä asiassa. Tunnen aika läheltä yhden tällaisen :)

    VastaaPoista