Tekemisen iloa ja vinkkejä kaikille nukkekoti harrastajille

Tekemisen iloa

Nuket, nukkekoti, kaikki mikä nukkekodin väelle on tarpeen, niitä kaikkea teen ja suunnittelen.

Pyrin tekemään kaiken itse ja näillä sivuilla näet kaikenlaista mitä olen tehnyt ja teen.
Ostelen myös valmiita ja mieluusti toisten tekemiä koska arvostan erialojen kädentaitajia. Käsillä tekeminen on hauskaa ja terapeuttista., se on kuokuttavaa vaikkakin mulle joskus myös turhauttavaa kun ei meninaa sitten millään onnistua.
Isäni sanoi aikoinaan: "ei koskaan pidä sanoa ettei osaa, ennenkun on yrittänyt tarpeeksi, aina jotain saa aikaiseksi." Tätä hänen neuvoa en ole unohtanut ja siitä onkin tullut yksi ohjenuora elämässäni.

Olet lämpimästi tervetullut sivuilleni

torstai 3. huhtikuuta 2014

Kerhossa tehtyä

Tässä on pientäkin pienempi kasvihuone jonka onnistuin Elinan (Kallis) hyvällä opastuksella saamaan kasaan kerhossa. Seuraavana kerho-iltana saatiin tietysti "siemenet" eli opastus tomaatintaimien istutukseen kasvihuoneeseen. Oli se tarkkaa ja kieli keskellä suuta niitä porukalla väsättiin. Elina neuvoi, opasti, auttoi ja hauskuutti meitä... ja kas, ilman kiroilua ja suurempaa tuskaa tämä syntyi  vaikka epäilin ensin ettei ihan näin pieni edes pysy mun käsissä, saati sitten tehdä. Tässä tulos ja kiitos Elinalle :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti