Tekemisen iloa ja vinkkejä kaikille nukkekoti harrastajille

Tekemisen iloa

Nuket, nukkekoti, kaikki mikä nukkekodin väelle on tarpeen, niitä kaikkea teen ja suunnittelen.

Pyrin tekemään kaiken itse ja näillä sivuilla näet kaikenlaista mitä olen tehnyt ja teen.
Ostelen myös valmiita ja mieluusti toisten tekemiä koska arvostan erialojen kädentaitajia. Käsillä tekeminen on hauskaa ja terapeuttista., se on kuokuttavaa vaikkakin mulle joskus myös turhauttavaa kun ei meninaa sitten millään onnistua.
Isäni sanoi aikoinaan: "ei koskaan pidä sanoa ettei osaa, ennenkun on yrittänyt tarpeeksi, aina jotain saa aikaiseksi." Tätä hänen neuvoa en ole unohtanut ja siitä onkin tullut yksi ohjenuora elämässäni.

Olet lämpimästi tervetullut sivuilleni

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kevät

On kevät ja aurinko paistaa ihanasti herättäen luonnon ja pienet ölliäiset, linnut tekevät pesää ja odotellaan kesää. 
Innostuin tekemään pieniä istutuksia "vanhoihin" astioihin. Nuo astiat on tehty tukevasta kartongista ja maalattu hopeamaalilla. Katselin niitä hetken ja päätin tehdä niistä "vanhat" eli hiukan ruostetta pintaan ja käytönjälkiä pintaan. Istutin sinne tuollaisia "mitälie" kukkasia ja olen tyytyväinen, ihan kauniita niistä tulikin.







Nukekkodin takapihan perukoilta "löytyi" tälläisiä vanhoja kastelukannuja. Siellä ne ovat lojuneet sään armoilla ties kuinka monta vuotta joten otin ne kaikki talteen. Kaiketi niillä viellä on käyttöä :D



sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Magiaa

No täytyyhän jokaisen itsensä arvostavan noidan talossa olla tarvikkeita, erilaisia ja joka nurkassa. Innostuin tekemää erilaisia tarvike-settejä noidille ja tässä tulosta






Ja tietysti illallinen valmistui samalla.... hmmm, mikähän meni väärin :D 

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Vanki ja vartija

Tässä hiukan erilainen pariskunta.
Neitonen on pidätetty saluunasta epäiltynä epäsoveliaasta käytöksestä. Seriffi tomerana kiikutti hänet säilöön jossa valvoo (palvoo) häntä päivin öin.

Nämä nuket ovat tilaustyönä tehty toiveiden mukaan ja heille on varattu aivan ihastuttava miljöö jota sain käydä kurkkimassa. Ehkä tilaaja vielä joskus laittaa mulle kuvia heistä kun ovat ensin asettuneet aloilleen :)









sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lisää miehiä

No mikä sen mukavampaa kun näitä miehiä tulee lisää... naisia on kiva tehdä mutta niin on kyllä miehiäkin. Nyt tein nuoremman komistuksen joka on tehty tilaajan toiveden mukaan vaatteita myöten :)





perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hercule saapui

Meille saapui tänään vieras hieman kauempaa. Hän on Hercule Poirot ja hän tuli viettämään meille pääsiäisen pyhiä jonka jälkeen hän matkaa uuteen kotiin, hän on muuttanut Suomeen. Kohtelias herrasmies kun on niin tervehtii kaikkia lukioita :)



maanantai 14. huhtikuuta 2014

Säilykkeitä ja purnukoita

Olen kova polttelemaan tuikkuja ja niitä foliokuoria onkin kertynyt jo pussillinen. Kovasti miettinyt että jotain niistä voisi tehdä ja tässä tulosta.

Säilykepurkkeja jotka ovatkin jo avattuja




Ja vanhoja peltipurnukoita istutuksineen






lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hedelmät ja muut

Massasta tehtyjä hedelmiä ja muita, joka nukkekodin tarpeen olevia ruokatarvikkeita.









tiistai 8. huhtikuuta 2014

Äidille, vaimolle, rakkaalle

Kasvovoide, vartaloemulssio ja hajuvesi, näillä ihanuuksilla nainen päärjää pitkälle kauneuden hoidossa, Laitoin mainitut pieneen puurasiaan ja koristelin kannen ja sisäpuolelle pieni peili.